Skip to main content

Talenom kasvaa Suomessa hankkimalla Larsen & Co Tilitoimisto Oy:n liiketoiminnan Helsingissä

Talenom Oyj, Pörssitiedote 30.9.2020 kello 12:00
  
Talenom kasvaa Suomessa hankkimalla Larsen & Co Tilitoimisto Oy:n liiketoiminnan Helsingissä
Talenom Oyj on sopinut Larsen & Co Tilitoimisto Oy:n omistajien kanssa ostavansa yhtiön koko liiketoiminnan. Kauppa tukee Talenomin strategisia tavoitteita laajentaa liiketoimintaa Suomessa yritysostoin sekä hyödyntää digitalisaatioinvestointeja entistä laajemmin. Liiketoimintakaupalla ei ole lyhyellä aikavälillä merkittävää vaikutusta Talenomin taloudelliseen asemaan ja tulevaisuudennäkymiin.Larsen & Co Tilitoimisto Oy on auktorisoitu, vuonna 1994 perustettu helsinkiläinen tilitoimisto, joka palvelee yritysasiakkaita 17 henkilön voimin. Ostettavan liiketoiminnan oikaistu liikevaihto viimeisen 12 kuukauden ajalta oli 1,4 miljoonaa euroa ja käyttökate (EBITDA) noin 220 000 euroa, eli 16 % liikevaihdosta. Edellä mainituissa luvuissa on huomioitu oikaisuina liiketoimintakaupan yhteydessä sovitut ja arvioidut muutokset, jotka kohdistuvat siirtyvään liiketoimintaan.Kauppahinta on 1 miljoonaa euroa, josta 300 000 euroa maksetaan Larsen & Co Tilitoimisto Oy:lle suunnatussa osakeannissa merkittävillä Talenom Oyj:n uusilla osakkeilla. Loppuosa kauppasummasta maksetaan käteisellä ja rahoitetaan Talenom Oyj:n likvideillä varoilla.”Toivotan Larsen & Co Tilitoimisto Oy:n osaavan ja kokeneen henkilökunnan sekä sen asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi Talenomille. Yhdistämällä henkilöstön osaamisen ja Talenomin järjestelmät olemme entistä vahvempi toimija pääkaupunkiseudulla. Kaupan myötä saamme vahvistusta myös ulkomaisten, erityisesti saksankielisten asiakkaiden sekä elintarviketeollisuuden yritysten palvelemiseen”, sanoo Talenomin toimitusjohtaja Otto-Pekka Huhtala.”Aloitin työurani 40 vuotta sitten elintarviketeollisuuden yritysten kirjanpidon parissa. Tilitoimistoalan muuttuessa yhä digitaalisemmaksi tuli aika pohtia, miten varmistan ensiluokkaiset ratkaisut niin asiakkaillemme kuin henkilöstöllemmekin. Keskusteltuamme Talenomin kanssa yhteistyöstä, havaitsimme pian ajatusmaailmamme samankaltaisuuden. Uskon, että yrityskaupassa asiakkaat ja henkilökunta saavat uuden kodin, jossa asiakkaat, osaaminen ja henkilöstö ovat keskiössä”, kertoo Larsen & Co Tilitoimisto Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Markku Larsen.Kauppaan liittyvässä suunnatussa osakeannissa merkityt 34 895 uutta Talenomin osaketta rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 2.10.2020. Talenom Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen on 43 214 780 osaketta. Annettavien uusien osakkeiden määrä vastaa noin 0,1 % Talenom Oyj:n kaikista osakkeista ennen uusien osakkeiden antamista. Uudet osakkeet tuottavat osakkeenomistajan oikeudet niiden rekisteröintipäivästä lukien. Osakeannissa liikkeeseen lasketut osakkeet otetaan myöhemmin kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla.TALENOM OYJ
HALLITUS
Lisätietoja:
Otto-Pekka Huhtala
toimitusjohtaja, Talenom Oyj
040 7038 554
otto-pekka.huhtala@talenom.fi
Talenom on vuonna 1972 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman tilitoimistopalveluja sekä muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia asiantuntijapalveluja. Yhtiöllä on omaa ohjelmistokehitystä ja se tarjoaa tilitoimistoasiakkailleen sähköisen taloushallinnon työkaluja.Talenom-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 58,0 miljoonaa euroa, ja liikevaihto kasvoi vuoteen 2018 verrattuna 18,6 %. Talenomin kasvuhistoria on ollut vahva – liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu oli noin 15,7 % vuosina 2005–2019.JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.talenom.fi

Disclaimer & Cookie Notice

Welcome to GOLDEA services for Professionals

Before you continue, please confirm the following:

Professional advisers only

I am a professional adviser and would like to visit the GOLDEA CAPITAL for Professionals website.

Important Notice for Investors:

The services and products offered by Goldalea Capital Ltd. are intended exclusively for professional market participants as defined by applicable laws and regulations. This typically includes institutional investors, qualified investors, and high-net-worth individuals who have sufficient knowledge, experience, resources, and independence to assess the risks of trading on their own.

No Investment Advice:

The information, analyses, and market data provided are for general information purposes only and do not constitute individual investment advice. They should not be construed as a basis for investment decisions and do not take into account the specific investment objectives, financial situation, or individual needs of any recipient.

High Risks:

Trading in financial instruments is associated with significant risks and may result in the complete loss of the invested capital. Goldalea Capital Ltd. accepts no liability for losses incurred as a result of the use of the information provided or the execution of transactions.

Sole Responsibility:

The decision to invest or not to invest is solely the responsibility of the investor. Investors should obtain comprehensive information about the risks involved before making any investment decision and, if necessary, seek independent advice.

No Guarantees:

Goldalea Capital Ltd. makes no warranties or representations as to the accuracy, completeness, or timeliness of the information provided. Markets are subject to constant change, and past performance is not a reliable indicator of future results.

Regional Restrictions:

The services offered by Goldalea Capital Ltd. may not be available to all persons or in all countries. It is the responsibility of the investor to ensure that they are authorized to use the services offered.

Please note: This disclaimer is for general information purposes only and does not replace individual legal or tax advice.