Ovaro nimittää toimitusjohtajaksi Marko Huttusen

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj
Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
Pörssitiedote 22.10.2019 klo 8.30
Ovaro nimittää toimitusjohtajaksi Marko HuttusenOvaro Kiinteistösijoitus Oyj:n hallitus on nimittänyt Marko Huttusen toimitusjohtajaksi 1.2.2020 alkaen. Marko Huttusella on vahva tausta kiinteistöliiketoiminnan ja -kehittämisen osaajana.
”Marko Huttunen on kokemuksensa ja osaamisensa puolesta erinomainen valinta toimitusjohtajan pestiin. Ovaron pitää saattaa saaneerausvaihe loppuun eli myydä heikosti tuottavat asuntonsa, nostaa vuokrausastetta ja alentaa hallinnon kuluja. Tämän jälkeen ryhdytään aktiivisesti etsimään kasvua ja kiinteistökehityskohteita”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen.
Kauppatieteen maisteri Marko Huttunen, 47, siirtyy Ovarolle Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan konsernista, jonka toimitusjohtajana hän ollut kuusi vuotta. JYY-konserni harjoittaa liiketoimintaa, kehittää kiinteistöjä ja omistaa yli 1600 asuinhuoneistoa.Aikaisemmin Huttunen on ollut NCC Rakennuksessa hankekehityspäällikkönä ja kiinteistösijoitusyhtiö Jykian palveluksessa.”Olen innoissani päästessäni työskentelemään pörssiyhtiöön. Uskon, että kiinteistöosaamisellani ja asuntomarkkinan tuntemuksella pystyn luomaan osakkeenomistajille arvoa”, Huttunen sanoo.”Suomen kaupungistuminen ja vuokra-asumisen suosion kasvu luovat mahdollisuuksia. Ovarossa on kuitenkin ensin keskityttävä tuloksen parantamiseen, jotta voidaan toteuttaa kasvustrategiaa. Esimerkiksi yliopistokaupungit tarjoavat kiinteistökehittäjille erinomaisia paikkoja arvonluontiin”, Huttunen lisää.Ovaro tiedotti 3.7.2019, että toimitusjohtaja Kari Sainio on pyytänyt eroa ja lopettaa vuoden 2019 lopulla. Lisäksi Ovaro tiedotti 8.8.2019, että Ovaron hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen on ottanut enemmän operatiivista vastuuta. Roininen toimii mahdollisen väliajan Ovaron vt. toimitusjohtajana.Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj on Helsingin Pörssin päälistalla noteerattu asuntosijoittamiseen erikoistunut yhtiö, joka omistaa 1500 vuokra-asuntoa.
Helsinki 22.10.2019
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj

Lisätietoja: 
Hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen, p. 040 761 9669 ja Marko Huttunen p. 050 329 2563.
Marko Huttusen valokuva löytyy Ovaro.fi-sivuilta.Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.ovaro.fi

Disclaimer & Cookie Notice

We use cookies to improve your experience on our website

Information we collect about your use of Goldea Capital website

Goldea Capital website collects personal data about visitors to its website.

When someone visits our websites, we use a third party service, Google Analytics, to collect standard internet log information (such as IP address and type of browser they’re using) and details of visitor behavior patterns. We do this to allow us to keep track of the number of visitors to the various parts of the sites and understand how our website is used. We do not make any attempt to find out the identities or nature of those visiting our websites. We won’t share your information with any other organizations for marketing, market research or commercial purposes and we don’t pass on your details to other websites.

Use of cookies
Cookies are small text files that are placed on your computer or other device by websites that you visit. They are widely used to make websites work, or work more efficiently, as well as to provide information to the owners of the site.