Skip to main content

Nokia lopettaa operatiivisen johtajan tehtävän; nykyinen operatiivinen johtaja Joerg Erlemeier jättää Nokian

Nokia Oyj 
Pörssitiedote
25.11.2019 klo 18.30
Nokia lopettaa operatiivisen johtajan tehtävän; nykyinen operatiivinen johtaja Joerg Erlemeier jättää Nokian

Nokia ilmoitti tänään lopettavansa operatiivisen johtajan (COO) tehtävän ja jakaa sen eri vastuualueet muille Nokian johtajille. Tämän seurauksena nykyinen operatiivinen johtaja, Joerg Erlemeier, on päättänyt jättää Nokian johtokunnan ja yhtiön 1.1.2020.
“Joerg on ollut pitkäaikainen, luotettu kollega”, sanoi Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri. “Kiitän häntä arvokkaasta työstään Nokiassa.”“Kahdenkymmenenviiden Nokiassa vietetyn vuoden jälkeen olen valmis uusiin haasteisiin”, sanoi Erlemeier. “Vaikka yhtiö on muutoksen keskellä, uskon vakaasti, että sillä on oikea suunnitelma parantaa suoritustaan tulevaisuudessa. Toivon yhtiölle ja kollegoilleni kaikkea hyvää ja menestystä jatkossa.”Nokia
Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman. Nokialla on toimialan ainoa maailmanlaajuisesti saatavilla oleva kokonaisvaltainen valikoima verkkoratkaisuja, ohjelmistoja, palveluita ja lisensointimahdollisuuksia. Asiakkaitamme ovat viestintäpalvelujen tarjoajat, joiden verkoissa on yhteensä yli 6,1 miljardia käyttäjää, sekä yrityksiä yksityisellä ja julkisella sektorilla, jotka käyttävät ratkaisujamme parantaakseen tuottavuutta ja rikastuttaakseen asiakkaidensa elämää.
Maailmankuulun Nokia Bell Labsin ja muiden tutkimusyksiköidemme työn ansiosta johdamme siirtymää kohti nopeampia ja turvallisempia 5G-verkkoja, joilla on käänteentekevä vaikutus ihmisten elämään sekä yhteiskuntaamme. Nokia sitoutuu korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin ja luo laadukasta teknologiaa, jolla on yhteiskunnallista merkitystä. www.nokia.comLisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com  
Katja Antila, johtaja, mediasuhteet
TULEVAISUUTTA KOSKEVAT LAUSUMAT
Nokiaan ja sen liiketoimintoihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, ja tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät koske jo toteutuneita seikkoja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat heijastavat Nokian tämänhetkisiä odotuksia ja näkemyksiä tulevaisuudesta. Näitä ovat esimerkiksi: A) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät strategioihimme ja kasvun hallintaan; B) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät liiketoimintojemme tulevaan tulokseen ja odotettavissa oleviin osinkoihin; C) odotukset ja tavoitteet, ja niistä johdettavat matemaattiset analyysit, jotka koskevat tuloskehitystämme, tulostamme, saatavien ajoitusta, liiketoiminnan kuluja, veroja, valuuttakursseja, suojauksia, kustannussäästöjä ja kilpailukykyä sekä liiketoiminnan tulosta, mukaan lukien tavoitellut synergiat ja tavoitteet, jotka koskevat markkinaosuuksia, hintoja, liikevaihtoa ja katteita; D) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät muutoksiin toiminnallisessa rakenteessamme ja toimintamallissamme; E) odotukset markkinoillamme tapahtuvasta kilpailusta, markkinoiden kehittymisestä, yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja rakenteellisista muutoksista maailmanlaajuisesti sekä kansallisilla ja alueellisilla markkinoilla, kuten Kiinassa; F) kykymme integroida hankitut liiketoiminnat toimintoihimme sekä toteuttaa liiketoimintasuunnitelmat ja saavuttaa tavoitellut hyödyt, mukaan lukien tavoitellut synergiaedut, kustannussäästöt ja tehokkuustavoitteet; G) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät mahdollisiin tuleviin yhteistyömahdollisuuksiin, yhteistyösopimuksiin, patenttilisenssisopimuksiin tai välimiesmenettelyihin, mukaan lukien tulo, joka tultaisiin saamaan yhteistyöstä, kumppanuudesta, sopimuksesta tai välimiesmenettelyn nojalla; H) tuotteidemme ja palveluidemme toimitusten ajoitus, mukaan lukien lyhyen ja pitkän aikavälin odotukset 5G-palveluiden tuomisesta markkinoille, kykymme hyötyä siitä ja siihen liittyvät investointitarpeet, sekä yleisesti ottaen 5G-ekosysteemin valmius; I) oletukset ja tavoitteet, jotka koskevat yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyitä, yhteisyrityksiä tai niiden perustamisia ja niihin liittyvät hallinnolliset, oikeudelliset, viranomais- ja muut ehdot, sekä odotettu asiakaskuntamme; J) vireillä olevien ja mahdollisesti tulevien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyiden, riita-asioiden, hallinnollisten menettelyjen ja viranomaistutkimusten lopputulokset; K) oletukset, jotka koskevat uudelleenjärjestelyitä, investointeja, pääomarakenteen optimointitavoitteita, yritysjärjestelyistä saatavien tuottojen käyttöä, yrityskauppoja ja divestointeja, ja kykymme saavuttaa uudelleenjärjestelyjen, investointien, pääomarakenteen optimointitavoitteiden, divestointien ja yrityskauppojen yhteydessä asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet, mukaan lukien nykyinen kustannussäästöohjelmamme; L) odotuksemme, suunnitelmamme tai hyötymme, jotka liittyvät pääomakuluihin, tilapäisiin lisäkustannuksiin tai muihin T&K-kuluihin uusien ohjelmistojen ja muiden tuotteiden kehittämiseksi ja tuomiseksi markkinoille, mukaan lukien 5G;  M) odotukset liittyen asiakkaidemme tulevaisuuden käyttöomaisuusinvestointien rajoitteisiin; N) lausumat, jotka sisältävät tai joita edeltävät “uskoa”, “odottaa”, ”odotukset”, ”sitoutua”, “ennakoida”, “ennustaa”, “nähdä”, “tavoitella”, “arvioida”, “on tarkoitettu”, “tähdätä”, “suunnitella”, “aikoa”, ”vaikuttaa”, ”oletus”, “keskittyä”, “jatkaa”, “arviomme mukaan”, “pitäisi”, “tulisi”, “tulee” tai muut vastaavat ilmaisut. Näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy useita riskejä ja epävarmuustekijöitä, joista useat ovat meidän vaikutusvaltamme ulkopuolella, mikä voi johtaa siihen, että varsinaiset tuloksemme eroavat materiaalisesti näistä lausumista. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja käsitykseen niiden tietojen valossa, jotka sillä on kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Tulevaisuutta koskevat lausumamme ovat vain ennusteita, jotka perustuvat tämänhetkisiin odotuksiimme ja näkemyksiimme tulevaisuuden tapahtumista ja kehityksestä ja niihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, joita on vaikeaa ennustaa, koska ne liittyvät tulevaisuuden tapahtumiin ja olosuhteisiin. Riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) strategiamme on alttiina erilaisille riskeille ja epävarmuuksille ja on mahdollista, että emme välttämättä onnistu toteuttamaan menestyksekkäästi strategisia suunnitelmiamme, ylläpitämään tai parantamaan liiketoimintojemme operatiivista ja taloudellista tulosta, tunnistamaan oikein tai tavoittelemaan menestyksekkäästi liiketoimintamahdollisuuksia tai muuten kasvattamaan liiketoimintaamme; 2) yleinen taloustilanne, markkinaolosuhteet ja muu kehitys maissa joissa toimimme, mukaan lukien 5G:n käyttöönoton aikataulu ja kykymme onnistuneesti hyötyä käyttöönotosta; 3) kilpailu sekä kykymme panostaa tehokkaasti ja kannattavasti olemassa oleviin ja uusiin korkealaatuisiin tuotteisiin, palveluihin, uudistuksiin ja teknologioihin sekä tuoda näitä markkinoille oikea-aikaisesti; 4) riippuvuutemme toimialojemme kehityksestä, mukaan lukien informaatioteknologia- ja televiestintäalojen syklisyys ja vaihtelu ja meidän potentiaalimme ja panostuksemme tutkimus- ja kehitystyön saralla; 5) riippuvuutemme rajallisesta asiakasmäärästä ja laajoista monivuotisista sopimuksista, sekä asiakkaisiimme vaikuttavat ulkoiset tapahtumat mukaan lukien fuusiot ja yrityskaupat; 6) kykymme säilyttää olemassa olevat aineettomaan omaisuuteemme liittyvät tulonlähteemme, esimerkiksi lisensoinnin avulla, luomalla uusia tulonlähteitä ja suojaamalla aineetonta omaisuuttamme loukkauksilta; 7) kykymme hallita ja parantaa taloudellista ja toiminnallista suoritus- ja kilpailukykyämme sekä saavuttaa kustannussäästöjä ja synergiaetuja yleisesti, odotukset ja ajoitus liikevaihtomme kirjaamisessa ja kykymme toteuttaa tehokkaasti muutoksia toiminnallisessa rakenteessamme ja toimintamallissamme; 8) globaali liiketoimintamme ja altistumisemme lainsäädäntöön liittyvälle, poliittiselle tai muulle kehitykselle eri maissa tai alueilla, myös kehittyvillä markkinoilla, sekä muun muassa verotukseen ja valuuttasääntelyyn liittyville riskeille; 9) kykymme saavuttaa hankituista liiketoiminnoista odotetut hyödyt, synergiaedut, kustannussäästöt ja tehokkuustavoitteet; 10) valuuttakurssien vaihtelut sekä suojaustoimenpiteet; 11) kykymme saavuttaa onnistuneesti odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät yhteistyömahdollisuuksiin, yhteistyösopimuksiin, patenttilisenssisopimuksiin tai välimiesmenettelyihin, mukaan lukien tulo, joka tultaisiin saamaan yhteistyöstä, kumppanuudesta, sopimuksesta tai välimiesmenettelyn nojalla; 12) Nokia Technologiesin kyky suojata immateriaalioikeuksiaan ja ylläpitää sekä luoda uusia patentti-, tavaramerkki- ja teknologialisensointitulolähteitä ja IPR-liitännäisiä tuloja erityisesti älypuhelinmarkkinoilla, jotka eivät välttämättä toteudu suunnitelmien mukaisesti; 13) riippuvuutemme immateriaalioikeuksilla suojatuista teknologioista, mukaan lukien itse kehittämämme ja meille lisensoidut teknologiat, sekä immateriaalioikeuksiin liittyvien oikeudellisten vaatimusten, lisensointikustannusten ja käyttörajoitusten riskit; 14) altistumisemme suoralle ja epäsuoralle sääntelylle ja talous- tai kauppapolitiikalle, sekä käyttämiemme prosessien luotettavuus liiketoimintamme tai yhteisyritystemme hallinnossa, sisäisessä valvonnassa ja säädösten noudattamisen varmistamisessa estääksemme oikeudellisia seuraamuksia; 15) tukeutumisemme kolmansien osapuolten ratkaisuihin tietojen tallennuksessa ja palvelujen jakelussa, mikä altistaa meidät tietoturva-, sääntely- ja kyberturvallisuusriskeille; 16) tietoteknisten järjestelmien tehottomuus, tietoturvaloukkaukset, toimintahäiriöt tai -katkokset, sekä asiakkaidemme tietoturvaan kohdistamat huolet; 17) altistumisemme erilaisille sääntökehyksille, jotka sääntelevät korruptiota, petosrikoksia, kauppapolitiikkaa ja muita riskialueita, sekä mahdollisesti sakkoihin, seuraamuksiin tai pakotteisiin johtaviin menettelyihin tai tutkimuksiin; 18) asiakasrahoituksen epäsuotuisa kehitys tai pidennetyt maksuehdot, joita tarjoamme asiakkaillemme; 19) mahdolliset eri lainkäyttöalueilla kohdattavat monitahoiset veroihin liittyvät seikat sekä verokiistat ja -velvoitteet, joiden perusteella meille voidaan määrätä maksettavaksi lisää veroja; 20) kykymme hyödyntää laskennallisia verosaamisia muun muassa todellisen tai oletetun tuloksemme perusteella; 21) kykymme sitouttaa, kannustaa, kehittää ja rekrytoida osaavia työntekijöitä; 22) häiriöt valmistus-, palvelutuotanto-, toimitus-, logistiikka- ja toimitusketjuprosesseissamme sekä maantieteellisesti keskittyneisiin tuotantolaitoksiimme liittyvät riskit; 23) liiketoimintaamme liittyvien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyjen, sopimusriitojen tai tuotevastuita koskevien väitteiden vaikutus; 24) kykymme palauttaa luottoluokituksemme investment grade -tasolle tai säilyttää luottoluokituksemme; 25) kykymme saavuttaa yritysjärjestelyistä odotetut hyödyt tai toteuttaa yritysjärjestelyt onnistuneesti, sekä niihin liittyvät odottamattomat vastuut; 26) osallistumisemme yhteisyrityksiin ja yhteisessä hallinnassa oleviin yhtiöihin; 27) liikearvomme kirjanpitoarvo saattaa olla kerrytettävissä olevia rahamääriä matalampi; 28) osakkeenomistajille kultakin tilikaudelta jaettavien osinkojen ja pääomanpalautusten määrän epävarmuus; 29) eläkekustannukset, työntekijärahastoihin liittyvä kustannukset, ja terveydenhuoltokustannukset; 30) kykymme onnistuneesti purkaa tilauskantaa ja hyötyä siitä taloudellisesti; ja kykymme jatkaa myyntihankkeiden muuttamista liikevaihdoksi; ja 31) merenalaiseen infrastruktuuriin liittyvät riskit, sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan Nokian 21.3.2019 jättämässä Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) sivuilla 60-75 otsikon “Operating and financial review and prospects – Risk factors” alla sekä muissa Yhdysvaltain arvopaperiviranomaiselle (US Securities and Exchange Commission) jätetyissä asiakirjoissa. Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten olennaisen poikkeamisen tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetyistä odotuksista. Nokia ei sitoudu julkisesti päivittämään tai muuttamaan tulevaisuutta koskevia lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtumien tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus.

Disclaimer & Cookie Notice

Welcome to GOLDEA services for Professionals

Before you continue, please confirm the following:

Professional advisers only

I am a professional adviser and would like to visit the GOLDEA CAPITAL for Professionals website.

Cookie Notice

We use cookies to improve your experience on our website

Information we collect about your use of Goldea Capital website

Goldea Capital website collects personal data about visitors to its website.

When someone visits our websites, we use a third party service, Google Analytics, to collect standard internet log information (such as IP address and type of browser they’re using) and details of visitor behavior patterns. We do this to allow us to keep track of the number of visitors to the various parts of the sites and understand how our website is used. We do not make any attempt to find out the identities or nature of those visiting our websites. We won’t share your information with any other organizations for marketing, market research or commercial purposes and we don’t pass on your details to other websites.

Use of cookies
Cookies are small text files that are placed on your computer or other device by websites that you visit. They are widely used to make websites work, or work more efficiently, as well as to provide information to the owners of the site.