Next Games Oyj:n hallitus hyväksyi uuden osakepohjaisen kannustinohjelman

NEXT GAMES OYJ YHTIÖTIEDOTE 28.2.2020 klo 10:00
Next Games Oyj:n (“Yhtiö”) osakkeenomistajat ovat 25.9.2019 valtuuttaneet Yhtiön hallituksen päättämään Yhtiön osakkeiden ja niihin oikeuttavien optio-oikeuksien antamisesta siten, että osakkeiden kokonaismäärä voi valtuutuksen perusteella kasvaa enintään 1 500 000 osakkeella.Yhtiön hallitus on 27.2.2020 hyväksynyt uuden osakepohjaisen kannustinohjelman (“Ohjelma”). Ohjelma on osa Yhtiön henkilöstön sitouttamis- ja kannustinjärjestelmää, ja sen nojalla Yhtiön osakkeita tai niihin oikeuttavia optio-oikeuksia voidaan antaa Yhtiön ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden kaikille nykyisille ja tuleville työntekijöille, avainroolissa oleville konsulteille sekä johtoryhmän jäsenille. Ellei Yhtiön hallitus toisin päätä, Ohjelman nojalla annettavat optio-oikeudet annetaan saajille maksutta. Ohjelman nojalla annettujen osakkeiden ja niihin oikeuttavien optio-oikeuksien perusteella osakkeiden kokonaislukumäärä voi kasvaa enintään 1 500 000 osakkeella.Ohjelman teoreettinen markkina-arvo on arviolta 405 000 euroa, joka on 1,5 miljoonaa kertaa yhden option arvo. Yhden option arvo on laskettu käyttämällä Black-Scholes optioiden hinnoittelumallia. Seuraavia oletuksia on käytetty option arvon määrittelyssä: osakkeen hinta 0,86 euroa, option toteutushinta 0,91 euroa, maturiteetti 5 vuotta, riskitön korko 0% ja volatiliteetti 39%. Markkina-arvon laskemisessa on otettu huomioon, että osakkeiden merkinnälle asetetut tavoitteet eivät mahdollisesti täyty.Ellei Yhtiön hallitus toisin päätä, kukin Ohjelman nojalla annettava optio-oikeus annetaan vastikkeetta. Kukin Ohjelman nojalla annettu optio-oikeus oikeuttaa haltijansa merkitsemään yhden uuden Yhtiön osakkeen. Ellei Yhtiön hallitus toisin päätä, optio-oikeuksien perusteella merkittävistä osakkeista maksettava osakekohtainen merkintähinta määritellään kunkin optio-oikeuden kohdalla yhtiön osakkeen päivittäisen keskimääräisen päätöskurssin mukaisesti Nasdaq First North Helsinki – markkinapaikalla viimeisen yhdeksänkymmenen (90) päivän ajalta ennen optio-oikeuden antopäivää lisättynä 5 prosentin preemiolla. Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.Ohjelman nojalla annettujen optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden merkintäaika alkaa, kun Ohjelma on ensimmäisen kerran rekisteröity kaupparekisteriin ja päättyy viimeistään 31.12.2027. Optio-oikeudet oikeuttavat osakemerkintään merkintäaikana Yhtiön ja saajan välisessä optiosopimuksessa sovitun merkintäaikataulun mukaisesti. Ellei optiosopimuksessa sovita toisin, sovelletaan oletusarvoisesti merkintäaikataulua, jossa optio-oikeudet oikeuttavat osakemerkintään 25 prosentin vuosittaisissa erissä, alkaen yhden (1) täyden vuoden jälkeen optio-oikeuden myöntämisestä. Ellei Yhtiön hallitus toisin päätä, edellyttää oikeus osakemerkintään lisäksi, että saaja on jatkuvasti Yhtiön tai sen konserniin kuuluvan yhtiön palveluksessa työntekijänä, konsulttina tai johtoryhmän jäsenenä.Ellei Yhtiön hallitus toisin päätä, jos saajan työ- tai palvelussuhde Yhtiöön tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvaan yhtiöön päättyy mistä tahansa syystä, palautuvat kaikki optio-oikeudet, jotka eivät sovittu merkintäaikataulu huomioiden vielä oikeuta osakemerkintään, automaattisesti Yhtiölle ilman eri korvausta. Saajalla on oikeus käyttää osakemerkintään oikeuttavat optio-oikeudet 30 päivän kuluessa tämän työ- tai palvelussuhteen päättymispäivästä, minkä jälkeen jäljellä olevat osakemerkintään käyttämättömät optio-oikeudet palautuvat automaattisesti Yhtiölle ilman eri korvausta.Lisätietoja:
Annina Salvén
Talousjohtaja
+358 (0) 40 588 3167
investors@nextgames.com
Certified Adviser: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, tel. +358 10 546 7938Next Games
Next Games (Helsinki Nasdaq First North: NXTGMS) on lisensoituihin peleihin keskittyvä mobiilipelien kehittäjä ja julkaisija sekä ensimmäinen Suomessa pörssiin listautunut mobiilipeliyritys. Hyvän vastaanoton saaneiden The Walking Dead -peliensä ansiosta, Next Games on suunnannäyttäjä massaviihdetuotteiden pohjalta luotavien, palvelupohjaisten mobiilipelien alalla. Yhtiö julkaisi kesällä 2018 The Walking Dead: Our World -pelin, joka käyttää viimeisintä AR-teknologiaa ja Google Mapsia. Tällä hetkellä Next Games kehittää useaa viihdebrändilisensseihin perustuvaa peliä, mukaan lukien Blade Runner Nexus -peliä, joka perustuu suosittuihin Blade Runner-elokuviin sekä Netflixin Stranger Things -sarjaan perustuvaa mobiilipeliä. www.nextgames.com/fi

Disclaimer & Cookie Notice

Welcome to GOLDEA services for Professionals

Before you continue, please confirm the following:

Professional advisers only

I am a professional adviser and would like to visit the GOLDEA CAPITAL for Professionals website.

Cookie Notice

We use cookies to improve your experience on our website

Information we collect about your use of Goldea Capital website

Goldea Capital website collects personal data about visitors to its website.

When someone visits our websites, we use a third party service, Google Analytics, to collect standard internet log information (such as IP address and type of browser they’re using) and details of visitor behavior patterns. We do this to allow us to keep track of the number of visitors to the various parts of the sites and understand how our website is used. We do not make any attempt to find out the identities or nature of those visiting our websites. We won’t share your information with any other organizations for marketing, market research or commercial purposes and we don’t pass on your details to other websites.

Use of cookies
Cookies are small text files that are placed on your computer or other device by websites that you visit. They are widely used to make websites work, or work more efficiently, as well as to provide information to the owners of the site.