Huhtamäki Oyj laskee liikkeeseen 175 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan
HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.11.2019 KLO 17.30Huhtamäki Oyj laskee liikkeeseen 175 miljoonan euron joukkovelkakirjalainanEI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SELLAISISSA MUISSA MAISSA TAI TÄLLAISIIN MAIHIN TAI MUUTOIN OLOSUHTEISSA, JOISSA VELKAKIRJOJEN TARJOAMINEN TAI JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.Huhtamäki Oyj laskee liikkeeseen 175 miljoonan euron suuruisen senior-ehtoisen vakuudettoman joukkovelkakirjalainan. Joukkovelkakirjalainan maturiteetti on seitsemän vuotta ja se erääntyy 20.11.2026. Joukkovelkakirjalainalle maksetaan kiinteää 1,125 prosentin vuotuista korkoa. Joukkovelkakirjalaina allokoitiin noin 40 sijoittajalle.Huhtamäki Oyj tulee jättämään hakemuksen joukkovelkakirjalainan ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskusta kertyvät tuotot käytetään konsernin olemassa olevien velkojen uudelleenrahoittamiseen sekä muihin yleisiin rahoitustarpeisiin.OP Yrityspankki Oyj ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) toimivat joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskun pääjärjestäjinä.Lisätietoja antaa:
Tom Erander, rahoitusjohtaja, puh. 010 686 7893HUHTAMÄKI OYJ
KonserniviestintäHuhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva ruuan ja juoman pakkaamisen asiantuntija. 79 tuotantolaitoksen ja 24 vain myyntiin keskittyvän yksikön verkostomme yhteensä 35 maassa antaa meille erinomaiset valmiudet tukea asiakkaidemme kasvua kaikkialla, missä he toimivat. Noin 18 100 työntekijäämme kehittää ja valmistaa kolmea eri teknologiaa hyödyntäen pakkauksia, jotka auttavat huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 3,1 miljardia euroa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori on Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.Tärkeitä tietojaTässä tiedotteessa olevia tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa tai sellaisissa muissa maissa tai tällaisiin maihin tai muutoin olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tähän tiedotteeseen sisältyviä tietoja ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa joukkovelkakirjalainaa, eikä joukkovelkakirjalainaa myydä maissa, joissa joukkovelkakirjalainan tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen sen rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevaa poikkeusta tai muun kyseisten maiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Huhtamäki Oyj:llä, OP Yrityspankki Oyj:llä tai Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ):lla tai niiden edustajilla ei ole oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset Huhtamäki Oyj:n arvopapereihin, kuten joukkovelkakirjalainaan, sijoittamista tai niiden myymistä harkitsevien tiedossa vai eivät.Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Joukkovelkakirjalainaa ei ole rekisteröity eikä sitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, (“Yhdysvaltain arvopaperilaki“) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti, eikä sitä saa siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai niiden lukuun tai hyväksi paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn soveltuvan poikkeuksen mukaisesti tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.Tämä tiedote ei ole tarjous joukkovelkakirjalainasta yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Joukkovelkakirjalainaan liittyvää esitettä ei ole eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Näin ollen tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella, (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (“Määräys“) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla, (iii) Määräyksen 49(2) artiklan mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) ja (iv) muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, “relevantit henkilöt”). Lisäksi tämä tiedote on kaikissa tapauksissa tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka ovat “kokeneita sijoittajia” esiteasetuksen (2017/1129, muutoksineen) tarkoittamalla tavalla. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön.