Gofore Oyj: Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.10.–31.10.2019: Ennätyksellinen liikevaihto

GOFORE OYJ YHTIÖTIEDOTE 8.11.2019 KLO 13.15Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.10.–31.10.2019: Ennätyksellinen liikevaihto
  
Goforen liikevaihto oli katsauskauden 1.10.–31.10.2019 aikana 6,6 milj. euroa (2018: 5,4 milj. euroa). Kauden lopussa Gofore-konsernin palveluksessa oli yhteensä 580 henkilöä. 
Toimitusjohtaja Timur Kärki kommentoi kehitystä:“Kova asiakaskysyntä jatkui lokakuussa ja kuukausi olikin hyvin työntäyteinen. Saavutimme odotetusti ennätysliikevaihtomme 6,6 milj. euroa hyvän kysynnän ja työpäivien runsaan määrän (23) avittamana. Yhtiön lähiaikojen näkymät ovat valoisat”.Liiketoimintakatsauksissaan Gofore julkaisee kuukausiliikevaihdon lisäksi edellisen vuoden vastaavan ajanjakson toteutuneen liikevaihdon. Katsauksissa on myös yhtiön kasvustrategian toteutumisen seuraamista ja vertailtavuutta eri kausien välillä helpottavia tunnuslukuja. Mukana ovat Full Time Equivalent (FTE) -kokonaiskapasiteettia kuvaavat luvut ja alihankinnan FTE-luvut. Lisäksi yhtiö julkaisee maaliskuuta ja syyskuuta koskevissa liiketoimintakatsauksissaan päättyneen vuosineljänneksen osalta konsernin EBITA-liikevoiton ja EBITA-liikevoittoprosentin ja näiden tunnuslukujen vertailuarvot edellisen vuoden vastaavalta ajanjaksolta. Luvut ovat tilintarkastamattomia.  Taulukkomuotoinen esitys täydentyy vuoden edetessä. 1 Liikevaihto, milj. euroa (liikevaihto vuonna 2018) kertoo kyseisen kuukauden tilintarkastamattoman liikevaihdon.  
2 Henkilöstömäärä katsauskauden päättyessä. Saksassa kesäkuussa 2019 konserniin hankitun Mangodesign -yhtiön henkilöstö on laskettu mukaan 1.7.2019 alkaen. 
3 Kokonaiskapasiteetti, Full Time Equivalent (FTE) -luku kertoo konsernin henkilöstön kokonaiskapasiteetin määrän täysipäiväisten työntekijöiden lukumäärää vastaavaksi arvoksi muutettuna. Lukuun lasketaan mukaan koko henkilökunta roolista riippumatta. Vuosilomat, ylityövapaat, sairauslomat tai muut lyhyemmät poissaolot eivät vaikuta lukuun. Osa-aikaisuus ja muut pitkäaikaiset normaalityöajan poikkeamat vähentävät kokonaiskapasiteetin määrää verrattuna työsuhteessa olevan henkilöstön kokonaismäärään. Silver Planet Oy:n henkilöstön kapasiteetti on huomioitu 15.2.2019 alkaen. 
4 Alihankinta, Full Time Equivalent (FTE) -luku kertoo laskutettavassa työssä käytetyn alihankinnan määrän täysipäiväisten työntekijöiden lukumäärää vastaavaksi arvoksi muutettuna. Silver Planet Oy:n käyttämä alihankinta on laskettu mukaan 15.2.2019 alkaen.
Lisätietoja: 
Timur Kärki, toimitusjohtaja, Gofore Oyj  
p. 040 828 5886  
timur.karki@gofore.com 
    
Hyväksytty neuvonantaja: Evli Pankki Oyj, p. 040 579 6210   
   
Gofore Oyj on kansainvälistä kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Virossa yhteensä 580 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus – oli kyse sitten johdon konsultoinnista, muotoilusta tai koodauksesta. Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 50,6 milj. euroa. Gofore Oyj:n osake noteerataan Nasdaq First North Growth Finland -markkinapaikalla. Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.gofore.fi.  

Disclaimer & Cookie Notice

Welcome to GOLDEA services for Professionals

Before you continue, please confirm the following:

Professional advisers only

I am a professional adviser and would like to visit the GOLDEA CAPITAL for Professionals website.

Cookie Notice

We use cookies to improve your experience on our website

Information we collect about your use of Goldea Capital website

Goldea Capital website collects personal data about visitors to its website.

When someone visits our websites, we use a third party service, Google Analytics, to collect standard internet log information (such as IP address and type of browser they’re using) and details of visitor behavior patterns. We do this to allow us to keep track of the number of visitors to the various parts of the sites and understand how our website is used. We do not make any attempt to find out the identities or nature of those visiting our websites. We won’t share your information with any other organizations for marketing, market research or commercial purposes and we don’t pass on your details to other websites.

Use of cookies
Cookies are small text files that are placed on your computer or other device by websites that you visit. They are widely used to make websites work, or work more efficiently, as well as to provide information to the owners of the site.