Skip to main content

Aktia Varainhoito siirtyy kokonaisuudessaan Aktia Pankin omistukseen

Aktia Pankki Oyj
Sisäpiiritieto
23.12.2019 klo 9.30
Aktia Varainhoito siirtyy kokonaisuudessaan Aktia Pankin omistukseenAktia Pankki Oyj ja Aktia Varainhoito Oy:n vähemmistöomistaja Evergreen Holding Oy ovat sopineet, että Aktia Pankki ostaa koko Aktia Varainhoidon 24 prosentin vähemmistöosuuden. Aktia Varainhoito siirtyy näin kokonaisuudessaan Aktia Pankin omistukseen vuoden 2020 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Omistusrakenteen yksinkertaistamisen on tarkoitus tukea varainhoidon johtamista ja kehittämistä Aktian päivitetyn strategian mukaisesti.Aktia Pankki aikoo kaupan vastineeksi laskea liikkeelle noin 651 000 uutta Aktian osaketta, mikä vastaa noin 1 prosenttia Aktian koko osakekannasta. Tämän johdosta Evergreen Holdingin osakkeenomistajista, jotka ovat kaikki Aktia Varainhoidon työntekijöitä, tulee Aktian Pankin osakkeenomistajia, mikä osaltaan vahvistaa entisestään osapuolten yhteistä tavoitetta työskennellä Aktian entistä paremman arvonkehityksen puolesta. Oikeus vastineosakkeisiin on osin ehdollinen sille, että työntekijät jatkavat Aktia Varainhoidossa koko strategiakauden 2019−2023.       Järjestelyllä odotetaan olevan yli 1 miljoonan euron positiivinen tulosvaikutus vuodesta 2021 alkaen tämän hetkisten strategisten kasvutavoitteiden toteutuessa.  ”Varainhoito on keskeinen osa Aktian kasvustrategiaa, jossa tavoitteemme on olla yksi eturivin varainhoitajista ja päämäärätietoisesti hakea kasvua niin yksityis- kuin instituutioasiakkaista. Yksinkertaistetun omistajarakenteen on tarkoitus entisestään tukea strategian toteuttamista”, kertoo Aktian toimitusjohtaja Mikko Ayub.Aktia Varainhoito vastaa muun muassa Aktian rahastojen hallinnoinnista sekä institutionaalisten asiakkaiden konsultatiivisesta ja täyden valtakirjan varainhoidosta. Aktia hakee kasvua varainhoidosta ja kehittää varainhoidon tarjoomaa sekä tuo asiantuntemuksensa yhä laajemman asiakaskunnan saataville niin Suomessa kuin kansainvälisesti.”Me olemme vahvasti sitoutuneita laajentamaan kilpailukykyistä tarjontaamme entisestään ja jatkamaan institutionaalisen varainhoitomme vahvaa kansainvälistämistä uusille markkina-alueille”, toteaa Aktia Varainhoito Oy:n varatoimitusjohtaja ja sijoitustoimintojen johtaja Jetro Siekkinen.AKTIA PANKKI OYJLisätietoja:Outi Henriksson, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 040 545 5810
Mia Bengts, konsernilakimies, puh. 050 308 7676
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.aktia.com
Aktia tarjoaa laajan valikoiman pankki- ja varainhoitoratkaisuja sekä henkilövakuutuksia. Aktia palvelee asiakkaitaan konttoreissa, verkossa, mobiileissa käyttöliittymissä ja puhelimitse. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja Aktiasta saa osoitteesta www.aktia.com.

Disclaimer & Cookie Notice

Welcome to GOLDEA services for Professionals

Before you continue, please confirm the following:

Professional advisers only

I am a professional adviser and would like to visit the GOLDEA CAPITAL for Professionals website.

Important Notice for Investors:

The services and products offered by Goldalea Capital Ltd. are intended exclusively for professional market participants as defined by applicable laws and regulations. This typically includes institutional investors, qualified investors, and high-net-worth individuals who have sufficient knowledge, experience, resources, and independence to assess the risks of trading on their own.

No Investment Advice:

The information, analyses, and market data provided are for general information purposes only and do not constitute individual investment advice. They should not be construed as a basis for investment decisions and do not take into account the specific investment objectives, financial situation, or individual needs of any recipient.

High Risks:

Trading in financial instruments is associated with significant risks and may result in the complete loss of the invested capital. Goldalea Capital Ltd. accepts no liability for losses incurred as a result of the use of the information provided or the execution of transactions.

Sole Responsibility:

The decision to invest or not to invest is solely the responsibility of the investor. Investors should obtain comprehensive information about the risks involved before making any investment decision and, if necessary, seek independent advice.

No Guarantees:

Goldalea Capital Ltd. makes no warranties or representations as to the accuracy, completeness, or timeliness of the information provided. Markets are subject to constant change, and past performance is not a reliable indicator of future results.

Regional Restrictions:

The services offered by Goldalea Capital Ltd. may not be available to all persons or in all countries. It is the responsibility of the investor to ensure that they are authorized to use the services offered.

Please note: This disclaimer is for general information purposes only and does not replace individual legal or tax advice.