Admicom Oyj:n Toimitusjohtaja vaihtuu vuoden 2021 aikana

Admicom Oyj:n Toimitusjohtaja vaihtuu vuoden 2021 aikanaADMICOM OYJ SISÄPIIRITIETO 7.1.2021 KLO 09:50
Admicomin hallitus on päättänyt 5.1.2021 aloittaa uuden toimitusjohtajan haun Antti Sepän jättäytyessä pois yhtiöstä vuoden 2021 loppuun mennessä. Antti Seppä jatkaa toimitusjohtajana toistaiseksi, auttaa uuden strategian ja organisaatiomallin käynnistyksessä sekä tukee uuden toimitusjohtajan perehdytyksessä. Yhtiö raportoi vuoden 2020 tilinpäätöksestä 15.1.2021 ja avaa samalla tulevien vuosien strategiaansa.Antti Seppä “Työpaikan vaihtoon liittyy aina sopivasti työntöä pois ja imua uuteen. Admicomin hallituksen puheenjohtajan kanssa totesimme, että uuteen strategiaan ja uuteen organisaatiomalliin tarvitaan uudenlaista johtamista. Muutokset rakenteissa usein tarkoittavat muutoksia myös vastuuhenkilöissä. Itselläni houkuttaa taustalla myös jo seuraava vaihe, josta kerron siirtymäkauden jälkeen tarkemmin.”Matti Häll “Viisi vuotta on toimitusjohtajana melko tavallinen rotaatioaika ja Antti Seppä on luotsannut Admicomia hienosti tähän pisteeseen saakka. Hallittu siirtymäkausi on yhtiön kannalta paras tapa edetä toimitusjohtajavaihdokseen ja uuteen strategiakauteen.”
Lisätietoja antavat:Antti Seppä
Toimitusjohtaja
antti.seppa@admicom.fi
+358 40 575 9709Matti Häll
Hallituksen puheenjohtaja
matti.hall@admicom.fi
+358 44 300 0092Hyväksytty neuvonantaja:
Admicom Oyj