Admicom Oyj toteutti henkilöstöannin – Vahva henkilöstöomistajuus jatkuu
ADMICOM OYJ SISÄPIIRITIETO 22.11.2019 KLO 15:45ADMICOM OYJ TOTEUTTI HENKILÖSTÖANNIN – VAHVA HENKILÖSTÖOMISTAJUUS JATKUUAdmicom Oyj:n hallitus päätti 23.10.2019 sille varsinaisessa yhtiökokouksessa 1.2.2019 annetun valtuutuksen nojalla järjestää suunnatun osakeannin yhtiön henkilöstölle. Henkilöstöannissa tarjottiin työntekijöiden merkittäväksi enintään 96 000 kappaletta (2 %) yhtiön uusia osakkeita. Hallitus katsoi, että osakeanti on yhtiön edun mukainen ja että osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.
Osakkeiden merkintähinta oli 44,17 euroa osakkeelta ja merkintäaika päättyi 21.11.2019. Osakkeisiin liittyy kuuden kuukauden luovutusrajoite ja merkinnän minimiraja oli 15 kappaletta ja maksimi 5000 kappaletta. Yhtiön hallitus on päättänyt henkilöstöannin merkintöjen hyväksymisestä.Yhtiön hallitus hyväksyi henkilöstöannissa yhteensä 45 667 uuden osakkeen merkintää. Kaikki hyväksytyt merkinnät on maksettu henkilöstöannin ehtojen mukaisesti. Henkilöstöannissa merkityt osakkeet edustavat noin 0,94 prosenttia olemassa olevista osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä henkilöstöannin jälkeen. Henkilöstöantiin osallistui 63 työntekijää eli noin puolet merkintään oikeutetuista.”Olemme erittäin tyytyväisiä henkilöstöannin tulokseen, joka osoittaa vahvaa uskoa yhtiön tekemiseen ja sen tulevaisuuteen. Vuoden 2018 listautumisen jälkeen 2/3 työntekijöistämme oli myös yhtiön omistajia, joten on hienoa, että henkilöstömme yrittäjämäinen sitoutuminen saa jatkoa ja myös uudemmat Admicomilaiset pääsevät mukaan omistamaan yhtiötä.”, kertoo toimitusjohtaja Antti Seppä.Henkilöstöannissa hyväksytyt osakkeet merkitään kaupparekisteriin ja haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi arviolta viikolla 48. Uusien osakkeiden kaupparekisteriin merkitsemisen jälkeen yhtiön osakkeiden lukumäärä kasvaa 45 667 osakkeella 4 885 775 osakkeeseen. Yhteenlaskettu merkintähinta 2 017 111,39 euroa kirjataan kokonaisuudessaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.Admicom Oyj
HALLITUSLisätietoja antavat:Antti Seppä
Toimitusjohtaja
antti.seppa@admicom.fi
+358 40 575 9709Jenni Renko
Markkinointipäällikkö
jenni.renko@admicom.fi
+358 44 332 2248Hyväksytty neuvonantaja:Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehityksen edelläkävijä ja kokonaisvaltainen ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiön pilvipalveluna toimiva SaaS-pohjainen Adminet-toiminnanohjausjärjestelmä auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä parantamaan kilpailukykyään automatisoimalla työmaan ja toimiston rutiineja saumattomasti kirjanpitoon asti. Yhtiöllä on yli 130 työntekijää Jyväskylässä, Vantaalla, Tampereella ja Oulussa sijaitsevissa toimipisteissään. Lisätietoa: www.admicom.fiAdmicomin tiedotteet ja tulosraportit: https://www.admicom.fi/sijoittajille/tiedotteet-ja-julkaisut/