Skip to main content

Aspo-konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen siirtyy eläkkeelle vuonna 2021

Aspo Oyj  
Sisäpiiritieto    
12.11.2020 klo 9.30
Aspo Oyj:n toimitusjohtaja Aki Ojanen on ilmoittanut yhtiön hallitukselle käyttävänsä mahdollisuutta jäädä eläkkeelle vuonna 2021 täyttäessään kuusikymmentä vuotta. Aspon hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin, ja yhdessä sovitun aikataulun mukaisesti Ojasen seuraaja aloittaa konsernin toimitusjohtajana vuoden 2021 loppuun mennessä.  ”Olen ollut etuoikeutettu saadessani johtaa monialayhtiö Aspoa jo kahdentoista vuoden ajan. Tänä aikana yhtiö on kasvanut ja kansainvälistynyt voimakkaasti. Yrityskauppoja ja investointeja on tehty erityisesti länsimarkkinoilla, ja itämarkkinoilla olemme keskittyneet onnistuneesti orgaaniseen kasvuun. Yhtiön taloudellinen asema on hyvä ja tulospotentiaali vahva. Koen, että tämä on luonteva hetki jättää toimitusjohtajan tehtävät ja Aspo-konserni voi suunnata terveeltä pohjalta kohti koronapandemian jälkeistä aikaa uuden toimitusjohtajan luotsaamana vuonna 2021”, sanoi toimitusjohtaja Aki Ojanen.”Aki Ojanen on tehnyt pitkän ja kunnioitettavan uran Aspo-konsernissa. Hän aloitti Aspon tytäryhtiön hallituksessa, josta siirtyi varatoimitusjohtajaksi ja edelleen toimitusjohtajaksi tehtävänään kansainvälistää sekä kasvattaa Aspon liiketoimintaa. Hän on syystä yksi pitkäaikaisimmista pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista Suomessa, ja yhtiön tulos sekä vahva kassavirta mahdollistavat jatkossakin Aspon kehittämisen kansainvälisenä monialayhtiönä. Aki jatkaa konsernin toimitusjohtajana ja tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajana normaaliin tapaan, kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa vuoden 2021 aikana”, sanoi Aspo Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Gustav Nyberg.
Aspo Oyj
Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.

Disclaimer & Cookie Notice

Welcome to GOLDEA services for Professionals

Before you continue, please confirm the following:

Professional advisers only

I am a professional adviser and would like to visit the GOLDEA CAPITAL for Professionals website.

Important Notice for Investors:

The services and products offered by Goldalea Capital Ltd. are intended exclusively for professional market participants as defined by applicable laws and regulations. This typically includes institutional investors, qualified investors, and high-net-worth individuals who have sufficient knowledge, experience, resources, and independence to assess the risks of trading on their own.

No Investment Advice:

The information, analyses, and market data provided are for general information purposes only and do not constitute individual investment advice. They should not be construed as a basis for investment decisions and do not take into account the specific investment objectives, financial situation, or individual needs of any recipient.

High Risks:

Trading in financial instruments is associated with significant risks and may result in the complete loss of the invested capital. Goldalea Capital Ltd. accepts no liability for losses incurred as a result of the use of the information provided or the execution of transactions.

Sole Responsibility:

The decision to invest or not to invest is solely the responsibility of the investor. Investors should obtain comprehensive information about the risks involved before making any investment decision and, if necessary, seek independent advice.

No Guarantees:

Goldalea Capital Ltd. makes no warranties or representations as to the accuracy, completeness, or timeliness of the information provided. Markets are subject to constant change, and past performance is not a reliable indicator of future results.

Regional Restrictions:

The services offered by Goldalea Capital Ltd. may not be available to all persons or in all countries. It is the responsibility of the investor to ensure that they are authorized to use the services offered.

Please note: This disclaimer is for general information purposes only and does not replace individual legal or tax advice.