Skip to main content

Pääomamarkkinapäivä: UPM luo arvoa merkittävillä kasvuhankkeilla ja huolehtimalla määrätietoisesti tuloksentekokyvystään

(UPM, Helsinki, 9.9.2020 klo 17:00 EET) – UPM keskittyi pääomamarkkinapäivässään yhtiön kasvun keihäänkärkiin, kestävään kehitykseen osana yhtiön arvonluontia sekä toimiinsa tuloksentekokyvyn varmistamiseksi.
“UPM on ainutlaatuisessa tilanteessa. Yhtiötä aidosti muuttavat kasvuhankkeet Uruguayssa ja Saksassa ovat täydessä vauhdissa ja vaikuttavat tulevaisuudessa merkittävästi yhtiön tuloksiin sekä koko yhtiön asemaan. Suurimmassa osassa liiketoiminnoistamme pitkän aikavälin kysyntänäkymät ovat edelleen vahvat COVID-19-pandemiasta huolimatta. Kestävien vaihtoehtojen kasvava kysyntä ja ilmaston kannalta myönteisten ratkaisujen lisääntyvä tarve avaavat itse asiassa meille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Yhtiön muutos etenee uudessa ja innostavassa kasvuvaiheessa”, sanoo toimitusjohtaja Jussi Pesonen.“Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme kehittäneet tarvittavat teknologiat ja liiketoimintamallit biopolttoaineliiketoimintaan ja uuteen biokemikaaliliiketoimintaan. Olemme myös luoneet perustan uudelle, erittäin kilpailukykyiselle sellutehtaalle Uruguayssa. Olemme niin ikään kehittäneet kestäviä, korkean lisäarvon tuotteita erikoispakkausmateriaaliliiketoiminnoissamme. Nämä kaikki tarjoavat asiakkaillemme ainutlaatuista lisäarvoa, ja näiden liiketoimintakonseptien kopioiminen on vaikeaa”, Pesonen sanoo.Merkittävien kasvuinvestointien rinnalla UPM tekee tarvittavia toimenpiteitä tuloksentekokyvyn varmistamiseksi ja kustannuskilpailukyvyn kehittämiseksi.COVID-19 pandemiaan liittyvät sulkutoimet ovat vaikuttaneet graafisten paperien lyhyen aikavälin kysyntään negatiivisesti syventäen pitkän aikavälin kysynnän laskua. Sulkutoimien vaikutukset ovat myös heikentäneet talouden näkymiä, mikä myös osaltaan vaikuttaa paperin kysyntänäkymiin.”Tämä kehitys korostaa tinkimättömän kustannuskilpailukyvyn tarvetta, etenkin UPM Communication Papersissa, missä olemme jo ilmoittaneet suunnitelmista kustannustehokkuuden kohentamiseksi. Jatkuva tuloksentekokyvyn kehittäminen kaikissa liiketoiminnoissa ja vahva tase ovat menestyksekkään liiketoiminnan perusta nyt ja pitkällä aikavälillä.UPM:n arvonluonti tänään ja tulevaisuudessa perustuu kestävien tuotteiden ja ratkaisujen tarjoamiseen kuluttajille ja yrityksille. Luotamme Biofore-strategiaamme, ja olemme sitoutuneet kasvattamaan liiketoimintoja, jotka tarjoavat tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisille ratkaisuille”, sanoo Pesonen.Pääomamarkkinapäivän esitykset ja webinaarin tallenne ovat katsottavissa UPM:n verkkosivuilla.Lisätietoja antavat:
Tapio Korpeinen, talousjohtaja, UPM, puh. +358 2041 50004
Mika Mikkola, sijoittajasuhdejohtaja, UPM, puh. +358 40 595 3202
UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com
UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 18 700 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,2 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi
Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils

Disclaimer & Cookie Notice

Welcome to GOLDEA services for Professionals

Before you continue, please confirm the following:

Professional advisers only

I am a professional adviser and would like to visit the GOLDEA CAPITAL for Professionals website.

Important Notice for Investors:

The services and products offered by Goldalea Capital Ltd. are intended exclusively for professional market participants as defined by applicable laws and regulations. This typically includes institutional investors, qualified investors, and high-net-worth individuals who have sufficient knowledge, experience, resources, and independence to assess the risks of trading on their own.

No Investment Advice:

The information, analyses, and market data provided are for general information purposes only and do not constitute individual investment advice. They should not be construed as a basis for investment decisions and do not take into account the specific investment objectives, financial situation, or individual needs of any recipient.

High Risks:

Trading in financial instruments is associated with significant risks and may result in the complete loss of the invested capital. Goldalea Capital Ltd. accepts no liability for losses incurred as a result of the use of the information provided or the execution of transactions.

Sole Responsibility:

The decision to invest or not to invest is solely the responsibility of the investor. Investors should obtain comprehensive information about the risks involved before making any investment decision and, if necessary, seek independent advice.

No Guarantees:

Goldalea Capital Ltd. makes no warranties or representations as to the accuracy, completeness, or timeliness of the information provided. Markets are subject to constant change, and past performance is not a reliable indicator of future results.

Regional Restrictions:

The services offered by Goldalea Capital Ltd. may not be available to all persons or in all countries. It is the responsibility of the investor to ensure that they are authorized to use the services offered.

Please note: This disclaimer is for general information purposes only and does not replace individual legal or tax advice.