Skip to main content

Gofore Oyj: Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.–31.8.2020: Elokuun kysyntä piristyi kuun loppua kohden

GOFORE OYJ YHTIÖTIEDOTE 8.9.2020 KLO 9.35Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.–31.8.2020: Elokuun kysyntä piristyi kuun loppua kohden Goforen liikevaihto oli 5,6 miljoonaa euroa elokuussa 2020 (2019: 5,3 miljoonaa euroa). Katsauskauden lopussa Gofore-konsernin palveluksessa oli yhteensä 612 henkilöä (562 henkilöä). “Hieman hitaasti käynnistynyt elokuu kääntyi kuun loppua kohden parempaan vauhtiin ja kaupanteko piristyi. Uusien kauppojen myötä jo ennen kesää rekrytointien ansiosta kasvanut toimituskapasiteettimme saadaan tehokkaaseen käyttöön.Elokuun kohokohta oli julkaisemamme Qentinel Finlandin yrityskauppa, jossa joukkoomme liittyi noin 100 uutta (1.9. alkaen) testausautomaation ja digitaalisen laadunvarmistuksen asiantuntijaa. Kaupan myötä Goforesta tulee yksi johtavista laadunvarmistuspalvelujen tarjoajista Suomessa. Qentinel-kauppa myös tukee tavoitettamme palvella avainasiakkaitamme entistä kokonaisvaltaisemmin sekä mahdollistaa meille tulevaisuudessa pääsyn kilpailemaan laajemmista toimituskokonaisuuksista. Asiakasrintamalla merkittävin yksittäinen kilpailutusvoitto elokuussa oli Oulun yliopiston erikoislääkärikoulutuksen sähköinen seurantajärjestelmä. Puitesopimuksen arvioitu kokonaisarvo on noin 0,7-1 miljoonaa euroa. Järjestelmä toimitetaan asiakkaalle viimeistään 18 kuukauden sisällä, minkä lisäksi sopimukseen sisältyy järjestelmän ylläpito ja jatkokehitys seuraavalle viidelle vuodelle.Syyskuussa meidät valittiin myös pitkäaikaisen asiakkaamme Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin IT-projektipäällikköpalvelujen toimittajaksi seuraavaksi viideksi vuodeksi. Yhteistyön jatkuminen asiakkaan ja Goforen kokeneiden projektiosaajien kesken on aina erityisen hienoa ja kertoo siitä miten aito kumppanuus tuottaa arvoa molemmille osapuolille.Kesän ylitys ja toisen vuosipuoliskon alku ovat konsulttiliiketoiminnassa tyypillisesti hankala ajankohta. Asiakkaat ja henkilöstö palaavat kesälomiltaan, ja projekteja käynnistellään uudestaan kesän tauon jälkeen. Tänä vuonna kesän ylitystä on vaikeuttanut edelleen koronapandemiasta johtuva epävarmuus. Elokuun lopun ja syyskuun alun kehitys kuitenkin näyttäisi siltä, että suunta on oikea.”Liiketoimintakatsauksissaan Gofore julkaisee kuukausiliikevaihdon lisäksi edellisen vuoden vastaavan ajanjakson toteutuneen liikevaihdon. Katsauksissa on myös yhtiön kasvustrategian toteutumisen seuraamista ja vertailtavuutta eri kausien välillä helpottavia tunnuslukuja. Mukana ovat Full Time Equivalent (FTE) -kokonaiskapasiteettia kuvaavat luvut ja alihankinnan FTE-luvut. Lisäksi yhtiö julkaisee maaliskuuta ja syyskuuta koskevissa liiketoimintakatsauksissaan päättyneen vuosineljänneksen konsernin EBITA-liikevoiton, EBITA-liikevoittoprosentin ja näiden vertailuluvut edellisen vuoden vastaavalta ajanjaksolta.Luvut ovat tilintarkastamattomia. Taulukkomuotoinen esitys täydentyy vuoden edetessä.  
 
 
1 Liikevaihto, milj. euroa (liikevaihto vuonna 2019) kertoo kyseisen kuukauden tilintarkastamattoman liikevaihdon.  
2 Henkilöstömäärä katsauskauden päättyessä.  
3 Kokonaiskapasiteetti, Full Time Equivalent (FTE) -luku kertoo konsernin henkilöstön kokonaiskapasiteetin määrän täysipäiväisten työntekijöiden lukumäärää vastaavaksi arvoksi muutettuna. Lukuun lasketaan mukaan koko henkilökunta roolista riippumatta. Vuosilomat, ylityövapaat, sairauslomat tai muut lyhyemmät poissaolot eivät vaikuta lukuun. Osa-aikaisuus ja muut pitkäaikaiset normaalityöajan poikkeamat vähentävät kokonaiskapasiteetin määrää verrattuna työsuhteessa olevan henkilöstön kokonaismäärään.  
4 Alihankinta, Full Time Equivalent (FTE) -luku kertoo laskutettavassa työssä käytetyn alihankinnan määrän täysipäiväisten työntekijöiden lukumäärää vastaavaksi arvoksi muutettuna. 
Lisätietoja: 
Mikael Nylund, toimitusjohtaja, Gofore Oyj 
p. 040 540 2280 
mikael.nylund@gofore.com 

Disclaimer & Cookie Notice

Welcome to GOLDEA services for Professionals

Before you continue, please confirm the following:

Professional advisers only

I am a professional adviser and would like to visit the GOLDEA CAPITAL for Professionals website.

Important Notice for Investors:

The services and products offered by Goldalea Capital Ltd. are intended exclusively for professional market participants as defined by applicable laws and regulations. This typically includes institutional investors, qualified investors, and high-net-worth individuals who have sufficient knowledge, experience, resources, and independence to assess the risks of trading on their own.

No Investment Advice:

The information, analyses, and market data provided are for general information purposes only and do not constitute individual investment advice. They should not be construed as a basis for investment decisions and do not take into account the specific investment objectives, financial situation, or individual needs of any recipient.

High Risks:

Trading in financial instruments is associated with significant risks and may result in the complete loss of the invested capital. Goldalea Capital Ltd. accepts no liability for losses incurred as a result of the use of the information provided or the execution of transactions.

Sole Responsibility:

The decision to invest or not to invest is solely the responsibility of the investor. Investors should obtain comprehensive information about the risks involved before making any investment decision and, if necessary, seek independent advice.

No Guarantees:

Goldalea Capital Ltd. makes no warranties or representations as to the accuracy, completeness, or timeliness of the information provided. Markets are subject to constant change, and past performance is not a reliable indicator of future results.

Regional Restrictions:

The services offered by Goldalea Capital Ltd. may not be available to all persons or in all countries. It is the responsibility of the investor to ensure that they are authorized to use the services offered.

Please note: This disclaimer is for general information purposes only and does not replace individual legal or tax advice.