Skip to main content

Finnvera-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2020

Finnvera-konserni, pörssitiedote 21.8.2020
Finnvera-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.30.6.2020Koronapandemia lisäsi merkittävästi Finnveran pk-rahoituksen kysyntää, viennin rahoitus laski edellisvuodesta – Finnveran tulos luottotappiovarausten vuoksi 423 miljoonaa euroa tappiollinenToimitusjohtaja Pauli Heikkilän kommentit:”Koronapandemian laajuus ja vaikutukset talouteen ovat koskettaneet monia yrityksiä myös meillä. Kotimaassa pandemia näkyi konkreettisimmin ensin palvelualoilla ja matkailussa, kansainvälisesti muun muassa Suomen vientiä koskettavalla risteilytoimialalla. Toimialan erittäin positiivisen kehityksen myötä viime vuosina toteutuneesta teknologiateollisuuden tilauskannan vahvistumisesta yli puolet koostuu laivatilauksista. Vaikka pandemia on aina tunnistettu yhdeksi toimialan riskeistä, koronakriisi on koskettanut alaa täysin poikkeuksellisella tavalla, kun risteilytoiminta kaikkialla maailmassa keskeytettiin viranomaispäätöksin. Useiden varustamoiden julkiset luottoluokitukset ovat heikentyneet. Näiden ja maailmantalouden yleisesti heikentyneiden näkymien vuoksi olemme joutuneet tekemään merkittäviä varauksia mahdollisista tulevista luottotappioista, minkä vuoksi Finnvera-konsernin tammi−kesäkuun tulos oli 423 miljoonaa euroa tappiollinen.Myönsimme vientitakuita, -takauksia ja erityistakauksia alkuvuonna noin 1,7 miljardilla eurolla, reilun viidenneksen vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Koronapandemia ei ole koskettanut kaikkia toimialoja samalla tavalla, ja alkuvuonna on toimeenpantu myös aiemmin suunniteltuja investointipäätöksiä. Viennin rahoituksen vuosittaiseen volyymiin vaikuttaa aina yksittäisten suurten vientikauppojen ajoittuminen. Arvioimme, että teollisuuden tilausten vähenemisen myötä Suomen vientiin voi tulla syksyllä pidempiaikainen hidastuminen, joka näkyy myös viennin rahoituksen kysynnässä.Pk- ja midcap-yritysten rahoitustarpeet kasvoivat koronapandemian myötä nopeasti maaliskuun puolivälistä lähtien. Finnvera keskitti rahoituksen myöntämisen takauksiin, joilla mahdollistetaan yritykselle pankin myöntämä käyttöpääomalaina. Näin pyrimme varmistamaan, että yritykset saavat rahoitusta mahdollisimman nopeasti. Mukautimme nopeasti tuotteitamme ja palveluamme vastaamaan tilannetta, alensimme hinnoitteluamme ja rekrytoimme vuokratyövoimaa käsittelemään suuria hakemusmääriä. Rahoituksen kysyntä ylitti ennakkoarviomme, ja myönsimme tammi−kesäkuussa kotimaan lainoja ja takauksia jo yli 0,9 miljardia euroa, mikä on enemmän kuin koko vuonna 2019. Alkuvaiheessa rahoitusta hakivat pienet pk-yritykset, mutta tarve on siirtynyt suurempiin yrityksiin. Finnveralla on eduskunnan päättämän valtuuksia koskeneen lakimuutoksen vuoksi erinomaiset valmiudet vastata kysyntään myös jatkossa. Kotimaan laina- ja takausrahoitusvaltuutemme korotus 12 miljardiin euroon on arvioitu kattamaan rahoituskysyntä vuoteen 2025 saakka.Pandemian kokonaisvaikutukset selviävät myöhemmin. Rahoittajan kannalta keskeistä on edelleen arvioida vaikutuksia pitkällä aikavälillä.Aiempien vuosien voitolliset tulokset ovat lisänneet Finnveran taloudellisia puskureita mahdollisia tappioita varten. Finnveralle on asetettu itsekannattavuustavoite, jonka mukaisesti yhtiön toiminnan menot ja tappiot pyritään pitkällä aikavälillä kattamaan toiminnasta saaduilla tuloilla. Vaikka vuoden 2020 tuloksen ennakoidaan olevan tappiollinen, Finnveran kumulatiivisen itsekannattavuuden arvioidaan edelleen toteutuvan. Itsekannattavuuteen voi kuitenkin jatkossa vaikuttaa merkittävästi se, miten koronakriisi etenee syksyn aikana ja miten pitkäaikaisia sen vaikutukset ovat.”Finnvera-konserni, liiketoiminta ja tuloskehitys
H1/2020 (H1/2019)
Myönnetyt kotimaan lainat ja takaukset: 926 Me (430), muutos 115 %Myönnetyt vientitakuut ja erityistakaukset: 1 747 Me (2 259), muutos -23 %Myönnetyt vientiluotot: 402 Me (132), muutos 205 %Suomen Vientiluotto Oy:n vientiluottojen luottoriskin kattaa emoyhtiö Finnvera Oyj:n vientitakuuVientitakuiden ja -luottojen määrän vaihteluun vaikuttaa yksittäisten suurten vientikauppojen ajoittuminen30.6.2020 (31.12.2019)Vastuukanta, kotimaan nostetut lainat ja takaukset: 2 373 Me (1 928), muutos 23 %Vastuukanta, vientitakuut ja erityistakaukset sis. pk- ja midcap-vientitakuut ja -takaukset: 24 633 Me (25 489), muutos -3 %Tästä suuryritysten alus- ja telakkavastuut 12 792 Me (13 786)Nostetut vastuut 11 431 Me (11 443), muutos 0 %, tästä suuryritysten alus- ja telakkavastuut 3 487 Me (3 669)Nostamattomat vastuut 9 162 Me (9 486) ja sitovat tarjoukset 4 041 Me (4 560), muutos yhteensä -6 %, näistä suuryritysten alus- ja telakkavastuut yhteensä 9 304 Me (10 117)Vastuukanta, nostetut vientiluotot: 7 290 Me (7 229), muutos 0 %Koronapandemian vaikutuksesta konsernin tammi−kesäkuun tulos oli 423 miljoonaa euroa tappiollinen, kun edellisen vuoden vastaavalla jaksolla tulos oli 72 miljoonaa euroa voitollinen. Tuloksen tappiollisuus aiheutui pandemian seurauksena tehdyistä vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan merkittävistä luottotappiovarauksista. Odotettavissa olevat luottotappiot kasvoivat yhteensä 477 miljoonaa euroa (-5). Toteutuneet luottotappiot olivat 17 miljoonaa euroa (14), ja ne kasvoivat edellisen vuoden vastaavasta jaksosta 19 prosenttia.Konsernin toiminnasta kertyneet puskurivarat luottotappioiden kattamiseksi olivat tehtyjen tappiovarausten jälkeen kesäkuun lopussa 1,5 miljardia euroa. Puskurivaroihin sisältyvät konsernin vapaa oma pääoma ja valtiontakuurahaston varat. Valtiontakuurahasto kattaa vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiollista tulosta, jos Finnveran taseen vastaavan rahaston varat eivät riitä tappiollisen tuloksen kattamiseen.Konsernin korkokate kasvoi tammi−kesäkuussa edellisen vuoden vastaavasta jaksosta 22 prosenttia ja nettopalkkiotuotot olivat edellisvuoden tasolla. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien erien arvonmuutokset olivat tammi−kesäkuussa 2 miljoonaa euroa negatiiviset, kun edellisvuoden vastaavalla jaksolla vastaava erä oli 17 miljoonaa euroa positiivinen. Toimintakulut ja poistot olivat 2 prosenttia suuremmat kuin edellisvuoden vastaavalla jaksolla, mihin vaikutti koronapandemian kasvattaman pk- ja midcap-rahoitushakemusmäärän käsittelyyn vuokratyövoimana rekrytoitu määräaikainen henkilöstö sekä poistojen määrän kasvu tehtyjen IT-investointien myötä.Rahoituksen näkymätSuomen Pankin ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote laskee tänä vuonna noin 7 prosenttia. Valtiovarain-ministeriön mukaan bruttokansantuote laskee tänä vuonna 6 prosenttia ja kasvaa ensi vuonna 2,5 prosenttia. IMF:n ennusteen mukaan bruttokansantuote laskee maailmanlaajuisesti 4,9 prosenttia ja kehittyneissä maissa 8,0 prosenttia.Finnvera on varautunut turvaamaan elinkelpoisten yritysten lainarahoituksen saatavuuden kriisin kaikissa vaiheissa. Jatkamme loppuvuonna pankkirahoituksen takausohjelmaa ja täydennämme rahoitusmarkkinoita myös Finnveran omilla seniori- ja juniorilainoilla. Olemme varautuneet vaikeuksissa olevien yritysten määrän kasvuun. Arvioimme rahoitusjärjestelyjen vaikeutuvan erityisesti niillä yrityksillä, jotka tarvitsisivat järjestelyjä toistamiseen kriisin aikana. Finnvera joustaa järjestelytarpeissa, ja toivomme joustoja koko rahoitusjärjestelmältä.Arvioimme kriisin vaikutusten leviävän syksyn aikana voimakkaammin vientiyrityksiin ja niiden alihankintaketjuihin Suomessa. Odotamme kotimaan rahoituksen kysynnän pysyvän euromääräisesti alkuvuoden tasolla myös heinä−joulukuussa. Talouden jälleenrakentaminen etenee eri toimialoilla eri tahtiin. Olemme varautuneet turvaamaan monipuolisesti myös uuden kasvun rahoitusta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yritysten rahoituskelpoisuuden vahvistamista Finnveran juniorilainoja hyödyntäen.Vientitakuiden ja -luottojen kysyntään vaikuttaa vientiyritysten tilausten ja yritysten asiakkaiden rahoituksen saatavuuden kehitys loppuvuonna. Suunniteltuja investointeja on lykätty ja uusien tilausten arvioitu laskevan merkittävästi, mikä toteutuessaan tulee vaikuttamaan suuriinkin yrityksiin. Toisaalta rahoituksen saatavuuden heikentyminen lisää tyypillisesti vientitakuulaitosten takaaman rahoituksen kysyntää. Kokonaiskysyntään vaikuttaa edellisten vuosien tapaan yksittäisten suurten hankkeiden toteutuminen.Pandemialla on ollut kielteinen vaikutus matkailutoimialaan mukaan lukien risteily- ja telakkatoimiala. Toimialan näkymiin vaikuttaa voimakkaasti se, milloin varustamot pääsevät käynnistämään toimintaansa uudelleen ja millaisia ovat kokemukset risteilyjen käynnistyessä. Muilla suurilla vientiteollisuuden sektoreilla odotamme aiempaa useamman ostajan olevan kiinnostunut rahoittamaan vientikaupat vientiluotoilla kaupallisten rahoituslähteiden ehtojen heikentyessä. Kysyntään ei odoteta maantieteellistä keskittyneisyyttä.Finnveralla on mahdollisuus tarjota vuoden 2020 loppuun saakka luottovakuutuksia myös niin sanottuihin kaupallisen riskin maihin, eli esimerkiksi EU-maihin. Luottovakuutus auttaa viejiä jatkamaan kauppasuhteita epävarmuuden aikana, mikä on tärkeää viennin jatkuvuuden ja Suomen talouden kannalta.Varaudumme vastaamaan myös kotimaisten suurten yritysten käyttöpääomarahoitustarpeisiin. Linjausten muutostarpeita arvioidaan tilanteen kehittymisen myötä.Normaalitilanteessa strategisena tavoitteenamme on kohdentaa valtaosa rahoituksestamme kasvaviin ja kansainvälistyviin yrityksiin, investointeihin, omistajanvaihdoksiin sekä vientiin. Koronatilanteessa olemme laajentaneet rahoituksen kohdennusta auttaaksemme kaikkia elinkelpoisia yrityksiä kriisitilanteen yli.Finnvera antoi tulosvaroituksen 1.7.2020 heikentäen vuoden 2020 tulosnäkymiä. Koronapandemia aiheuttaa edelleen poikkeuksellista epävarmuutta näkymiin. Tämän hetken talousennusteiden perusteella arvioimme, että Finnvera-konsernin koko vuoden 2020 tulos on luottotappiovarausten vuoksi tappiollinen johtuen makrotaloudellisten indikaattorien laskennallisesta vaikutuksesta ja yksittäisten riskin kohteiden riskiluokitusten heikkenemisestä.Lisätiedot:
Pauli Heikkilä, toimitusjohtaja, p. 029 460 2400
Ulla Hagman, talousjohtaja, p. 029 460 2458
Puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2020 (PDF)Jakelu:
NASDAQ Helsinki Oy, London Stock Exchange, keskeiset tiedotusvälineet, www.finnvera.fi
Puolivuosikatsaus on saatavilla suomeksi ja englanniksi osoitteessa www.finnvera.fi/tulosraportitLiitePuolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2020

Disclaimer & Cookie Notice

Welcome to GOLDEA services for Professionals

Before you continue, please confirm the following:

Professional advisers only

I am a professional adviser and would like to visit the GOLDEA CAPITAL for Professionals website.

Important Notice for Investors:

The services and products offered by Goldalea Capital Ltd. are intended exclusively for professional market participants as defined by applicable laws and regulations. This typically includes institutional investors, qualified investors, and high-net-worth individuals who have sufficient knowledge, experience, resources, and independence to assess the risks of trading on their own.

No Investment Advice:

The information, analyses, and market data provided are for general information purposes only and do not constitute individual investment advice. They should not be construed as a basis for investment decisions and do not take into account the specific investment objectives, financial situation, or individual needs of any recipient.

High Risks:

Trading in financial instruments is associated with significant risks and may result in the complete loss of the invested capital. Goldalea Capital Ltd. accepts no liability for losses incurred as a result of the use of the information provided or the execution of transactions.

Sole Responsibility:

The decision to invest or not to invest is solely the responsibility of the investor. Investors should obtain comprehensive information about the risks involved before making any investment decision and, if necessary, seek independent advice.

No Guarantees:

Goldalea Capital Ltd. makes no warranties or representations as to the accuracy, completeness, or timeliness of the information provided. Markets are subject to constant change, and past performance is not a reliable indicator of future results.

Regional Restrictions:

The services offered by Goldalea Capital Ltd. may not be available to all persons or in all countries. It is the responsibility of the investor to ensure that they are authorized to use the services offered.

Please note: This disclaimer is for general information purposes only and does not replace individual legal or tax advice.