Tulosvaroitus: Sopranon liikevaihto kasvaa maltillisesti ja liiketulos paranee selvästi koronaviruksesta huolimatta

Soprano Oyj sisäpiiritieto 11.6.2020 klo 18.20Tulosvaroitus: Sopranon liikevaihto kasvaa maltillisesti ja liiketulos paranee selvästi koronaviruksesta huolimattaAiemmassa tulosohjauksessaan, joka julkistettiin 19.3.2020, yhtiö arvioi, että koronaviruksen aiheuttaman poikkeuksellisen tilanteen vuoksi koulutustoimialan markkinaolosuhteet ovat merkittävästi heikentyneet ja sen vuoksi Soprano arvioi, että konsernin liikevaihto laskee ja liiketulos heikkenee.Yhtiön alkuvuosi on ollut koronaviruksen vuoksi erittäin haasteellinen. Liikevaihto ja kannattavuus ovat olleet selkeästi edellisvuotta jäljessä.Soprano on edellisen tulosohjauksen jälkeen onnistunut koulutusvientihankkeilla korvaamaan koronaviruksen aikana pohjoismaisilla kotimarkkinoilla heikentyneen kysynnän. Yhtiön vertailukelpoinen tilauskanta on tällä hetkellä 20 prosenttia suurempi kuin vastaavaan aikaan edellisellä tilikaudella.Kotiutettujen vientituottojen ja rahoitusjärjestelyn ansiosta yhtiön kassatilanne on vahva. Kassassa on tällä hetkellä yhteensä 2,56 (0,47 m€ 31.12.2019) miljoonaa euroa ja lisäksi yhtiöllä on käyttämättömiä pankkilimiittejä 0,90 miljoonaa euroa (0,20 miljoonaa euroa käyttämättä 31.12.2019). Konsernilla on 11.6.2020 korollisia velkoja (ilman IFRS 16 mukaisia vuokrasopimusvelkoja) yhteensä 3,95 (2,83 m€ 31.12.2019) miljoonaa euroa, josta lyhytaikaista velkaa on 0,35 (0,76 m€ 31.12.2019) miljoonaa euroa.Soprano Group on Pohjoismaiden johtava yksityinen koulutusorganisaatio. Vuonna 2019 koulutuksiimme osallistui 29 111 henkilöä 2 457 organisaatiosta 27 maasta. Konsernin kuuden businesskoulun koulutusohjelmat ovat erikoistuneet informaatioteknologiaan, johtamiseen, viestintään, taloushallintoon ja kansainväliseen kauppaan. Tarjoamme koulutukset, diplomit, sertifikaatit ja ammattitutkinnot verkossa, verkon yli tai perinteisesti luokkahuoneissa. Koulutusviennissä tavoittelemme monistettavaa ja skaalautuvaa verkkoliiketoimintaa. Sopranon kehittämien digitaalisten ratkaisuiden avulla opinnot, käytännön projektit, testit ja keskustelut opiskelijoiden ja kouluttajien välillä voidaan tehdä itsenäisesti verkossa tai verkon yli.Soprano Group | MIF | Infor | Johtamistaidon Opisto | Fintra | Informator | Tieturi | www.soprano.fi
Lisätietoja yrityksestämme ja palveluistamme: Informator Tieturi Group
www.informator.se
www.tieturi.fi
Management Institute of Finland MIF
www.mif.fi
www.infor.fi
www.jto.fi
www.fintra.fi