Huhtamäki Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset
HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2020 KLO 13.30Huhtamäki Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 29.4.2020. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen ja sen sisältämän konsernitilinpäätöksen vuodelta 2019, myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä hyväksyi kaikki hallituksen yhtiökokoukselle tekemät ehdotukset. Yhtiökokous päätti myös hyväksyä sille esitetyn yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikan.Yhtiö julkistaa hallituksen mahdolliset osingonjakopäätökset ja vahvistaa samassa yhteydessä osingonmaksun täsmäytys- ja maksupäivät. Valtuutuksen perusteella maksettavat osingot maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat kyseisen osingonmaksun täsmäytyspäivänä kirjattuna Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.Hallituksen kokoonpano
Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin seitsemän (7). Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Pekka Ala-Pietilä, Doug Baillie, William R. Barker, Anja Korhonen, Kerttu Tuomas, Sandra Turner ja Ralf K. Wunderlich seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.Tilintarkastajalle suoritetaan palkkio hallituksen tarkastusvaliokunnan hyväksymän laskun perusteella.Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustaminenYhtiökokous päätti perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ja hyväksyä nimitystoimikunnan työjärjestyksen.Osakkeenomistajien nimitystoimikunta korvaa hallituksen nimitysvaliokunnan. Yhtiön neljällä suurimmalla osakkeenomistajalla on kullakin oikeus nimittää jäsen osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan työjärjestyksessä tarkemmin kuvatun menettelyn mukaisesti. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja toimii osakkeenomistajien nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä.Yhtiöjärjestyksen muuttaminenYhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestystä hallituksen ehdotuksen mukaisesti siten, että yhtiöjärjestykseen tehtiin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamiseen liittyviä muutoksia sekä eräitä muita teknisluontoisia muutoksia. Muutosten seurauksena hallituksen puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa koskeva valinta voidaan tehdä jatkossa yhtiökokouksessa.Yhtiökokouksen puheenjohtajana toimi asianajaja Manne Airaksinen.Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava noutoruuan ja elintarvikkeiden pakkausratkaisujen toimittaja. Innovatiiviset tuotteemme auttavat päivittäin miljardeja kuluttajia ympäri maailmaa tekemään vastuullisia elämäntapavalintoja. Pakkauksilla on merkittävä rooli elintarvikkeiden turvallisuudessa ja käytettävyydessä. Olemme sitoutuneet tekemään entistä helpommin kierrätettäviä pakkauksia ja toimimaan kaikessa kestävää kehitystä edistäen. Keskitymme saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon ja suunnittelemaan kaikki tuotteemme kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleen käytettäviksi vuoteen 2030 mennessä.Meillä on sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö. 19 000 työntekijäämme tuottavat älykkäitä seuraavan sukupolven pakkauksia 35 maassa ja 81 tuotantolaitoksessa ympäri maailmaa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 3,4 miljardia euroa. Huhtamäki-konsernin pääkonttori on Espoossa, ja emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja kestävän kehityksen toimintasuunnitelmasta ja tavoitteestamme osoitteessa www.huhtamaki.com.
