Skip to main content

Euroopan unioni ja Business Finland ovat myöntäneet tuotekehitysrahoitusta SSH.COM:ille PrivX®:n jatkokehitykseen


Helsinki – 8.4.2020
– Euroopan Unioni ja Business Finland ovat myöntäneet SSH.COM:ille noin €750,000 euroa tuotekehitysavustusta PrivX-tuotteen jatkokehitystä varten. Rahoitus on osa vuonna 2014 käynnistettyä EU:n ECSEL Joint Undertaking -ohjelmaa.
SSH.COM arvioi rahoituskauden alkavan kuluvan vuoden kolmannen vuosineljänneksen aikana, kun normaalit prosessiin liittyvät valmistelut on saatu päätökseen ja rahoitukseen liittyvät sopimukset on allekirjoitettu. Rahoitus tehostaa PrivX:n jatkokehitystä ja tukee erityisesti m2m-toimintojen, automaation ja IioT-toimintojen (teollinen esineiden internet) kehittämistä.Saatu rahoitus kirjataan aktivoitujen tuotekehitysmenojen vähennykseksi, josta se tuloutuu pienempien poistojen muodossa. Osa rahoituksesta kirjataan muihin liiketoiminnan tuottoihin syntyneiden kulujen suhteessa vuosina 2020-2022.Rahoitus on osa laajaa eurooppalaista konsortiohanketta, jossa on jäseniä useista EU:n jäsenmaista. Rahoituksen lisäksi SSH.COM pääsee työskentelemään useiden johtavien eurooppalaisten teollisten toimijoiden kanssa kehittääkseen PrivX:ää entistäkin paremmin teollisuuden tarpeita vastaavaksi.“Tämä rahoitus on jälleen uusi virstanpylväs PrivX:n kehityksessä. Saamme rahoitusta tuotekehitykseen, pääsemme uusille toimialoille ja toimimme yhteistyössä suurten teollisten toimijoiden kanssa, jotka ovat meille myös potentiaalisia asiakkaita”, sanoo SSH.COM:in toimitusjohtaja Teemu Tunkelo.PrivX on ketterä, helppokäyttöinen ja nopeasti asennettava pääsynhallintaratkaisu laajennettujen käyttöoikeuksien hallintaan konesali-, pilvi- ja hybridiympäristöissä. PrivX:n avulla asiakkaat voivat joustavasti tarjota ja hallita pääsyä palvelimiin, verkkolaitteisiin ja kriittiseen infrastruktuuriin käyttäjien roolien ja käyttötarpeiden perusteella. PrivX tarjoaa ainutlaatuisia toimintoja, jotka perinteisiin tai itse kehitettyihin työkaluihin verrattuna parantavat tietoturvaa ja myös lisäävät liiketoiminnan tehokkuutta ja pienentävät pääsynhallinnan toteutus- ja käyttökustannuksia.Asiakkaat ympäri maailman käyttävät PrivX:ää lukuisiin eri tarkoituksiin kuten pilvi- ja DevOps-käytäntöjen turvaamiseen, ulkoisten yhteistyökumppanien pääsynhallintaan ja pääsynhallinnan automatisointiin.Lisätietoa PrivX-ratkaisusta saat sivuiltamme: https://www.ssh.com/products/privxLisätietoja SSH.COM:ista
SSH.COM auttaa yrityksiä hallitsemaan ja turvaamaan digitaalista ydintään – kriittistä dataa, sovelluksia ja pal­veluita. Yli 3000 asiakkaamme joukossa on 40% Fortune 500 -yrityksistä, monet maailman johtavista rahoitusalojen yrityksistä ja johtavia yrityksiä monilta muilta toimi­aloilta. Autamme asiakkaitamme menes­ty­mään pilviaikakaudella tarjoamalla kitkattomia pääsynhallintaratkaisuja, jotka minimoivat pääsyoikeuksiin liittyvät riskit. SSH.COM myy sovelluksiaan maailmanlaajuisesti verkossa, toimipisteiden kautta sekä kat­tavan myynti­partneri­verkoston avulla. Yhtiön osakkeet (SSH1V) on listattu Helsingin pörssissä. Lisätietoja meistä löydät Internet-osoitteestamme www.ssh.com.

Lisätietoja:
Jussi Mononen
SSH.COM
+358 45 615 4855
jussi.mononen@ssh.com
###

Disclaimer & Cookie Notice

Welcome to GOLDEA services for Professionals

Before you continue, please confirm the following:

Professional advisers only

I am a professional adviser and would like to visit the GOLDEA CAPITAL for Professionals website.

Important Notice for Investors:

The services and products offered by Goldalea Capital Ltd. are intended exclusively for professional market participants as defined by applicable laws and regulations. This typically includes institutional investors, qualified investors, and high-net-worth individuals who have sufficient knowledge, experience, resources, and independence to assess the risks of trading on their own.

No Investment Advice:

The information, analyses, and market data provided are for general information purposes only and do not constitute individual investment advice. They should not be construed as a basis for investment decisions and do not take into account the specific investment objectives, financial situation, or individual needs of any recipient.

High Risks:

Trading in financial instruments is associated with significant risks and may result in the complete loss of the invested capital. Goldalea Capital Ltd. accepts no liability for losses incurred as a result of the use of the information provided or the execution of transactions.

Sole Responsibility:

The decision to invest or not to invest is solely the responsibility of the investor. Investors should obtain comprehensive information about the risks involved before making any investment decision and, if necessary, seek independent advice.

No Guarantees:

Goldalea Capital Ltd. makes no warranties or representations as to the accuracy, completeness, or timeliness of the information provided. Markets are subject to constant change, and past performance is not a reliable indicator of future results.

Regional Restrictions:

The services offered by Goldalea Capital Ltd. may not be available to all persons or in all countries. It is the responsibility of the investor to ensure that they are authorized to use the services offered.

Please note: This disclaimer is for general information purposes only and does not replace individual legal or tax advice.